Jenkkifutiksessa taktiikka on erittäin tärkeässä roolissa, kenties enemmän kuin missään muussa pallopelissä. Amerikkalaista jalkapalloa verrataankin usein itse asiassa shakkiin – niin tärkeä jokaisen pelaajan eli ”pelinappulan” jokainen liike kentällä on.

Jos jenkkifutis olisi shakkia, olisi pelaaja siinä tapauksessa valmentaja. Taktiikasta ottaa pääasiallisen vastuun päävalmentaja, mutta ei ole tavatonta että hän on erikoistunut joko esimerkiksi vain puolustus- tai hyökkäyspelaamiseen jolloin apuvalmentajat täydentävät tiimin kokonaisvaltaisemman taktiikan luomiseksi.

Periaatteessa taktiikka koostuu kahdesta koko lajille ominaisesta osasta: juoksupelistä ja heittopelistä. Erona näillä on, kuten nimestäkin voi päätellä, se, kummalla tavalla palloa pyritään saamaan eteenpäin touchdownin tai maalin tekemiseksi.

Juoksupelissä kannattaa kiinnittää huomiota pelaajien asemaan kentällä suhteessa vastapuolen joukkueeseen. Melko nopeasti käy selville, kumpi joukkueista hallitsee kentän tapahtumia eli pystyy pitämään oman linjansa tarkemmin taktiikan mukaisena. Juoksupeleissä taktiikkana on useimmiten on se, että osa pelaajista tekee tilaa blokkaamalla ja raivaamalla tieltään vastustajan puolustuksen jolloin palloa kantava pelaaja pääsee etenemään.
Heittopelissä on nimensä mukaisesti saada pallo liikkumaan syöttöjen kautta, jolloin taitavat harhautukset ja onnistunut taktiikka takaavat menestyksekkään lopputuloksen, ei siis niinkään raaka voima vaikka sitäkin tarvitaan.

Yleensä heittopelin pistää liikkeelle pelinrakentaja, joka aloituksen jälkeen usein ottaa hieman takapakkia varmistaakseen itselleen tilaa heittää pallo ja katsoa miten pelaajat ovat kentälle asettautuneet. Vaihtoehtoisesti pelinrakentaja voi antaa pallon myös keskushyökkääjälle hetkellisesti antaakseen vastustajan ymmärtää kyseessä olevan juoksupeli.