Jenkkifutis tunnetaan myös nimellä amerikkalainen jalkapallo on hyvin suureksi osaksi myös välineurheilua, vaikka pelaajat juoksevatkin ympäri kenttää. Peliä varten on hyvä valita oikeanlaisia vaatteita ja esimerkiksi jalkineet on syytä valikoida huolella.

Lisäksi kypärä pitää huolta siitä, että iskut eivät tekisi pahaa jälkeä. Tutustu urheiluliikelahjoihin ja tee valintasi täällä. Myös naiset voivat pelata jenkkifutista ja heille löytyy omia varusteita. Ensikertalaiselle pelkkien varusteiden pukeminen voi olla haaste.

Pelipaidoista ja housuista

Jenkkifutikseen suunnitellut pelipaidat ja housut on suunniteltu kestämään kovaakin käyttöä ja niiden kuuluu tarjota myös mukavuutta pelaajalle. Usein pelipaidat valmistetaan hengittävistä ja joustavista materiaaleista, jotka mahdollistaa myös vapaan liikkumisen. Pelihousut taas ovat vahvistettuja erityisesti polvien kohdalta, koska ne ottavat usein iskuja vastaan.

Suojuksien valinta

Turvallisuus jenkkifutiksessa on tärkeää ja siksi pelaajilla on oltava asianmukaiset suojavälineet. Esimerkiksi olkapääsuojat, kyynär- ja lonkkasuojat sekä polvisuojat ovat välttämättömiä pelaajille. Suojuksien valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota laatuun.

Kypärä on tärkein suoja

Yksi tärkeimmistä varusteista jenkkifutiksessa on kypärä. Se suojaa tärkeintä eli päätä iskuilta ja törmäyksiltä, joita pelissä myös usein tapahtuu. Kypärät ovat varusteltu pehmusteille, jotka pehmentävät iskuja sekä maskilla, joka suojaa kasvoja.

Jalkineet

Oikeanlaiset jalkineet ovat tärkeät, jotta pelaaja saa hyvän pidon kentällä ja pelaajilla on mahdollisuus liikkua nopeasti ja ketterästi. Jenkkifutiskengät ovat varustettu piikeillä, jotka parantavat pitoa erilaisilla alustoilla ja tämä onkin tärkeää, sillä kentällä myös taistellaan paljon.